Nurmijärven Nuorkauppakamari ry:n toimintasuunnitelma 2008
Toteutamme missiotamme tarjoamalla jäsentemme vapaa-ajalle arvokasta toimintaa ja kehittymismahdollisuuksia. Tämä tulee olla hallituksemme punainen lanka toiminnassamme ja kun toteutamme toimintaa ja projekteja niin että nykyiset jäsenet aktivoituvat ja saamme näkyvyyttä, saamme myös uusia jäseniä.
Jäsenhankinta. Kamarimme tulevaisuuden takaamiseksi tarvitsemme tukevan ja terveen jäsenpohjan. Vuonna 2008 pyrimme saamaan toimintaamme mukaan lisää jäseniä jotta voimme taata kaikille mielekästä tekemistä. Nykyiset koejäsenet tulee saada jäseniksi alkuvuodesta sekä uusi koejäseniä tulee saada alkuvuodesta jotta saamme heidät jäseniksi vaalikokouksessa syksyllä. Tavoitteena on että kamarissamme olisi 22 jäsentä vuoden 2008 lopussa.
Näkyvyys. Näkyvyytemme ensi vuodelle tulee olemaan valtaisaa sillä toteutamme Vuoden Suomen Positiivisin projektia Katin johdolla. Pressan tehtävänä on tukea ko. projekti ja yhdessä projektipäällikön kanssa pyrkiä hyödyntämään tätä ainutlaatuista tilaisuutta kamarimme hyväksi niin että saamme mukaan toimintaamme lisää Nurmijärveläisiä. Sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen ovat avainasemassa kamarissamme, pyrimme saamaan tiedottamisesta positiivisen kanavan jolla saamme nykyiset ja tulevat jäsenemme aktivoitua.
Talous. Tavoitteena on tehdä monivuotisia yhteistyösopimuksia jotta voimme taata kamarimme perustoiminnan jatkuvuuden taloudellisesti.